Suomalaisten sukuseura ry.

Sukuseuran perustaminen

Alustava sukuseuran perustamiskokous pidettiin Raimo Suomalaisen kutsusta 3.7.1993 Leppävirralla, matkailukeskus Unnukan pihalla. Tapaamiseen saapui noin 40 sukuun kuuluvaa. Suomalaisten sukuseura päätettiin perustaa ja perustamisasiakirjan allekirjoitti 25 henkilöä.

Sukuun kuuluvia oli saatu kokoon lehti-ilmoituksilla ja puskaradion välityksellä. Tätä aiemmin oli tehty sukututkimustyötä eri henkilöiden toimesta ja saatu yhteys Leppävirran ja Karttulan Suomalaisten välille. Lähtökohtana oli sukunimi Suomalainen joka vaikutti Leppävirralla 1600-luvun puolessa välissä ja on siitä levinnyt muualle Suomeen. 1800-luvulla suku alkoi hakeutua paremmille työnsaantialueille. Muuttovirta suuntautui Etelä-Suomeen ja Karjalan alueille.

Varsinainen sukuseuran perustaminen tapahtui Leppävirralla 16.7.1994 jolloin oli saatu kokoon jo yli sata Suomalaista. Sukuseura kokoontuu vuosittain vuosikokoukseen ja sukutapaamiseen eri puolille Suomea. Toiminta-ajatuksena on tutkia suvun vaiheita, vaalia suvun perinteitä, välittää tutkimuksien kautta saatua sukutietoa, luoda olosuhteita suvun yhteenkuuluvuuden edistämiseksi ja sitä kautta nostaa suvun jäsenten tiedonsaantia ja elämisen laatua.

Sukumännyn laattakivi Sukupuu, sukumänty, istutettiin Leppävirran kirkkopuistoon 11.6.2000 ja sen siunasi Ilkka Mattila. Istutetun sukupuun tehtävänä on lujittaa yhteenkuuluvuudentunnetta suvussa.